Kirja-arvio: Aune Sallinen: Kiehtova keskiaika. Pukuhistorian tulkintaa Lempäälän malliin. 2010

On hienoa, että aiheesta on julkaistu kirja. Otin kirjan käteeni kovin uteliaana, sillä oma kirjani samasta aiheesta odottaa kustantajalla vielä julkaisemista. Sen on määrä ilmestyä Avain-kustantamolta keväällä 2012.  En silti oikein tiedä, mitän tähän kirjoittaisin. Luettuani kirjan olen kovin hämmentynyt.

Lähteiden valintaa pidän kovin erikoisena: Mukana on Köhler, joka julkaistiin  jo 1800-luvulla, ja monia eurooppalaisia klassisia pukuhistorian teoksia. Viime vuosikymmeninä on kuitenkin julkaistu lisää tietoa keskiajan puvuista, ja tämä klassinen, vanhempi materiaali on jäänyt osin jo vanhentuneeksi. Mukaan olisi voinut ottaa materiaalia Suomen arkeologisilta kaivauksilta, sitähän on jo julkaistu, sekä ne muutamat suomalaiset vaate- ja asustelöydöt keskiajalta.

Minun täytyy tunnustaa, ja nolottaa kyllä, etten oikein ymmärrä kirjailijan tekstiä, mielestäni se on raskasta luettavaa, ja kuviakin on vähän. Olenkohan tottunut akuankkatyyppiseen lukemiseen? Minusta tekstin olisi voinut kirjoittaa vielä kerran uudelleen, omakustanteena julkaisevana kirjailijalla voisi ajatella olevan runsaasti aikaa materiaalinsa hiomiseen. Ulkomaalaiset pukumallien nimet ovat raskaita; nile olisi voinut keksiä suomenkielisiä vastineita.

Kirjailija on piirtänyt kuvia keskiajalta säilyneistä vaatekappaleista itse, enkä oikein saa niistä selvää (tiedän: kuvat ovat kalliita, tekijänoikeus…). Valokuvat, joissa valmiit puvut ovat tekijöidensä päällä, piristävät teosta. En kuitenkaan pidä kirjassa esiteltyjä valmiita vaatteita keskiajalle kovin tyypillisinä pukuina. Monet kirjassa esitellyt pukujen tekijät ovat käyttäneet värjättyä pellavaa sekä samettia. Kummatkin ovat keskiajalla olleet erittäin kalliita materiaaleja, joihin vain erittäin harvoilla oli varaa. Itsekin pukukursseja opettavana tiedän, että useimmat silti haluavat käyttää juuri pellavaa. Keskiajan yleisin vaatemateriaali oli kuitenkin villa.

Aihe on laaja, ja kirjailija on rohkeasti ottanut haasteen vastaan, ja saanut aikaan teoksen, jossa on isokokoinen kaava-arkkikin. Monet varmasti käyttävät teosta. En silti osta, enkä kopioi.

2 Responses to Kirja-arvio: Aune Sallinen: Kiehtova keskiaika. Pukuhistorian tulkintaa Lempäälän malliin. 2010

  1. Kiva lukea rehellisne kriittinen kirja-arvio. Itse sorrun nipottamiseen liian usein, mutta sinä olit löytänyt selvästi isompia puuteita.

    • Satu Hovi sanoo:

      Kiitos. Toivon todella, että kirjailija selventää ja jäsentää tekstiä seuraavaa painosta varten. Tämäntyyppisiä kirjoja tarvitaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: