Keskiajan puvut- kirja ilmestyy huhtikuussa 2013

3.1.2013

ScreenShot001

Keskiajan puvut – kirja ilmestyy huhtikuussa 2013 ArtHousen kustantamana. Ennakkotilaustiedot oheisista linkeistä:

pukukirjan ennakkotilaus

pukukirjan ennakkotilaus 2sivu

Mainokset

Lyhyt kirja-arvio/A Short Book Rewiew: Katrin Kania: Kleidung im Mittelalter

18.6.2011

Olin kuullut kehuja ja ylistystä Katrin Kanian Kleidung im Mittelalter  – kirjasta (Böhlau 2010), ja innolla tartuin kirjaan. Olin iloisesti yllättynyt, sillä kirjailija esittelee teoksessaan lukuisia keskiajalta säilyneitä vaatteita. Joukossa oli useita vaatteita, joita on julkaistu saksalaisen kielialueen jo aikaa sitten ilmestyneissä teoksissa eli monia, joita en  tiennyt säilyneen. Grönlannin Herjolfsnesin löydöt ovat tietysti esiteltyinä, mutta myös paljon, paljon muuta. Vaatteen esittelyn yhteydessä on mustavalkoiset kuvat – väriliite on keskiaukeaman yhteydessä – ja vaatteiden kaavat. Pikkuruiset, mutta niistä näkee hyvin vaatteiden kaavoituksen periaatteen. Loistojuttu!

Kirjan löytää esimerkiksi kustantajan sivuilta:

ja mielestäni se on hintansa arvoinen, myös saksankielisenä. Kuulin huhun, että englanninkielinen käännös ilmestyisi vuonna 2013.

English summary:

I have heard many good words about  Kleidung im Mittelalter from Katrin Kania (Böhlau 2010).  The book contains small photos and patterns of various extant garments from the Middle Ages – many of which I did not know  existed. I can really recommend this book. English translation is supposed to be published 2013.


Sadeviitan viimeistelyä: huolittelulautanauhat

28.2.2011

Viimeistelin sadeviittaani huolittelulautanauhoin. Reunasta tuli siisti ja hyvin kaunis. Huolittelulautanauhat tehtiin viikinki- ja keskiajalla lautanauhoin. Sen kuteena käytettiin kankaan loimilankoja nippuina. Tässä viitassa neljän nippuina. Loimilankana oli Pirtin kehräämön lanka, mutta huolittelunauhojen loimen tein ohut-Pirkasta, sillä se kestää hyvin lautojen hankausta nauhoja kudottaessa.

Huolittelulautanauhoja käytettiin kaikissa kotona valmistetuissa vaatekappaleissa Suomessa viikinki- ja keskiajalla.

Alla olevissa kuvissa on uusi suosikkityöskentelyasentoni. Kiitos, Maikki, vinkistä! Tämä on minusta paras konsti huolittelulautanauhojen kutomiseen (ja tavallistenkin lautanauhojen…)

Lautanauhaloimet kannattaa virittää pöydälle tällä tavoin. Kun loimi kulkee kirjapinon päältä, voi työskennellä kätevästi etuviistoon.

Lautanauhaloimeni kirtää alas pöydän jalkoihin. Se solmitaan alku, ja loppupäästään erillisellä nyörillä. Nyörin avulla loimen löysyyttä on helppo säädellä. Huolittelulautanauhat kudoin erittäin löysällä loimenkireydellä.


Viikinkien sadeviitta

11.2.2011

Kudon sadeviittaa, jota voi käyttää muinaispuvun kanssa. Sadeviitoista on säilynyt mainintoja Irlannista, ja arvellaan viikinkien tuoneen vaatteen sinne (Dunlevy: Dress in Ireland. 1989). Riitta Pylkkänen on löytänyt jonkinlaisen sadeasun käytöstä kirjallisia mainintoja Suomen keski- tai renessanssiajalta (Renessanssin puku Suomessa 1550-1620). Viittojen palasia on säilynyt muun muassa Islannista viikinkiajalta (Gudjonsson: A Note on Mediaeval Icalandic Shaggy Pile Weaving. CIETA 51-52, 1980 ja  Forn röggvarvefnadur. Arbok hins islenzka fornleifafelags 1962. Reykjavik 1962).

Sadeviitta oli ryijyn tapainen villasta valmistettu vaate, jonka nukka oli käsitelty jollakin tapaa sateenpitäväksi. Ajattelin itse kokeilla mehiläisvahaa. Silloin sateen pitäisi liukua viittaa pitkin kuin vesi hanhen selästä…  Viitta oli Dunlevyn mukaan   usein värillinen, ja koristettu esimerkiksi oman suvun väreillä tai tunnuksilla. Minä teen kyllä valkoisen – ehkä värjään sen myöhemmin.

Sadeviitta muistuttaa kyllä ryijyä, ja vaikkei tässä ryijysolmua käytetäkään, on kutominen aivan yhtä hidasta. Viitan nukka muodostuu lampaan villatapuleista, jotka kiedotaan loimilankojen ympäri tasaisin välein.

Käytin nukkaan  ahvenanmaalaisen lampaan villoja – ne ovat tarpeeksi pitkiä. Pitkiä  ahvenanmaanlampaan villoja voi tilata esimerkiksi Sikka Tanulta, jossa palvelu oli nopeaa ja villa hyvännäköistä.  Itä-Uudellamaalla Askolassa sijaitsee myös Riinan lampaat, jota ystäväni Krista suosittelee.  Tilalla on enimmäkseen suomenlampaita, joka on Suomen vanhimpia rotuja ahvenanmaanlampaan ja Kainuun harmaan lisäksi.  Villoja myydään tilalla, josta niitä voi käydä valitsemassa, vaikkei siitä ole mainintaa nettivuilla.

Villatapulit näkyvät nurjalla puolella pieninä pisteinä.

Koska halusin suomalaisen, Suomessa kudotun viitan, kudoin viitan kumpaankin reunaan putkihulpiot. Aion lisäksi  päätellä molemmat päädyt limityskuosisella huolittelulautanauhalla, jonka kuteina on viitan loimikimppuja.

Lue lisää projektista tulevasta Taito – lehden toukokuun numerosta!

Pinta on tosi kaunis, ja viitta on itse asiassa hyvin kevyt yllä.