Kirja-arvio: Aune Sallinen: Kiehtova keskiaika. Pukuhistorian tulkintaa Lempäälän malliin. 2010

9.5.2011

On hienoa, että aiheesta on julkaistu kirja. Otin kirjan käteeni kovin uteliaana, sillä oma kirjani samasta aiheesta odottaa kustantajalla vielä julkaisemista. Sen on määrä ilmestyä Avain-kustantamolta keväällä 2012.  En silti oikein tiedä, mitän tähän kirjoittaisin. Luettuani kirjan olen kovin hämmentynyt.

Lähteiden valintaa pidän kovin erikoisena: Mukana on Köhler, joka julkaistiin  jo 1800-luvulla, ja monia eurooppalaisia klassisia pukuhistorian teoksia. Viime vuosikymmeninä on kuitenkin julkaistu lisää tietoa keskiajan puvuista, ja tämä klassinen, vanhempi materiaali on jäänyt osin jo vanhentuneeksi. Mukaan olisi voinut ottaa materiaalia Suomen arkeologisilta kaivauksilta, sitähän on jo julkaistu, sekä ne muutamat suomalaiset vaate- ja asustelöydöt keskiajalta.

Minun täytyy tunnustaa, ja nolottaa kyllä, etten oikein ymmärrä kirjailijan tekstiä, mielestäni se on raskasta luettavaa, ja kuviakin on vähän. Olenkohan tottunut akuankkatyyppiseen lukemiseen? Minusta tekstin olisi voinut kirjoittaa vielä kerran uudelleen, omakustanteena julkaisevana kirjailijalla voisi ajatella olevan runsaasti aikaa materiaalinsa hiomiseen. Ulkomaalaiset pukumallien nimet ovat raskaita; nile olisi voinut keksiä suomenkielisiä vastineita.

Kirjailija on piirtänyt kuvia keskiajalta säilyneistä vaatekappaleista itse, enkä oikein saa niistä selvää (tiedän: kuvat ovat kalliita, tekijänoikeus…). Valokuvat, joissa valmiit puvut ovat tekijöidensä päällä, piristävät teosta. En kuitenkaan pidä kirjassa esiteltyjä valmiita vaatteita keskiajalle kovin tyypillisinä pukuina. Monet kirjassa esitellyt pukujen tekijät ovat käyttäneet värjättyä pellavaa sekä samettia. Kummatkin ovat keskiajalla olleet erittäin kalliita materiaaleja, joihin vain erittäin harvoilla oli varaa. Itsekin pukukursseja opettavana tiedän, että useimmat silti haluavat käyttää juuri pellavaa. Keskiajan yleisin vaatemateriaali oli kuitenkin villa.

Aihe on laaja, ja kirjailija on rohkeasti ottanut haasteen vastaan, ja saanut aikaan teoksen, jossa on isokokoinen kaava-arkkikin. Monet varmasti käyttävät teosta. En silti osta, enkä kopioi.

Mainokset

Niisinauha

27.3.2011

Niisinauha tuntuu olevan ongelma ihan arkeologeillekin. Sama virheellinen niisinauhan tekniikka kuva toistuu kirjasta toiseen. Kirjasta Wowen into the Earth (Else Östergaard) kopioitu kuva esimerkiksi kirjaan Norse Patterns. Kirjoissa olevan kuvan mukaan tehty ”nauha” tuskin on edes nauhaa, eikä ainakaan niisinauhaa. Näissä  kuvissa syntyy niisinauhaa ihan oikeasti.

Niisinauha muistuttaa kankaankudontaa enemmän kuin mikään muu nauhan kudonta. Viriötä ei muodosteta lautoja kääntämällä, kuten lautanauhassa, eikä pirtaa nostamalla, kuten pirtanauhassa, vaan niisiä nostamalla. Kangaspuilla kudottaessa niidet nousevat polkusia painamalla, niisinauhassa niidet pitää nostaa kädellä.

Niisinauhassa viriö muodostetaan eli loimilangat kiedotaan papelolle. Papelo on tässä muovinen putkenpätkä, mutta voi olla vaikka puinen tikku. Joka toinen lanka kiertää papelon ala- ja joka toinen yläkautta. Näin muodostuu luonnollinen viriö.

Papelon lisäksi tarvitaan niisiä. Niidet pitää järjestyksessä puutikku, josta on myös helppo nostaa koko niisirypästä, kun halutaan vaihtaa viriötä.

Niisiä nostamalla muodostetaan toinen viriö.

Näihin viriöihin vuorotelle astetaan kude.

Näitä niisinauhoja kudottiin koristenauhoiksi, mutta Herjolfsnesin löydöissä 1200-1400-lukujen Grönlannissa niitä käytettiin erityisesti saumanvarojen huolitteluun. Tällöin kuteena käytetty kudelanka pujotettiin toisesta sivusta neulan avulla kiinni kankaaseen.

Kiitos kuvausavusta, Maikki!


 

 

 


Sadeviitan viimeistelyä: huolittelulautanauhat

28.2.2011

Viimeistelin sadeviittaani huolittelulautanauhoin. Reunasta tuli siisti ja hyvin kaunis. Huolittelulautanauhat tehtiin viikinki- ja keskiajalla lautanauhoin. Sen kuteena käytettiin kankaan loimilankoja nippuina. Tässä viitassa neljän nippuina. Loimilankana oli Pirtin kehräämön lanka, mutta huolittelunauhojen loimen tein ohut-Pirkasta, sillä se kestää hyvin lautojen hankausta nauhoja kudottaessa.

Huolittelulautanauhoja käytettiin kaikissa kotona valmistetuissa vaatekappaleissa Suomessa viikinki- ja keskiajalla.

Alla olevissa kuvissa on uusi suosikkityöskentelyasentoni. Kiitos, Maikki, vinkistä! Tämä on minusta paras konsti huolittelulautanauhojen kutomiseen (ja tavallistenkin lautanauhojen…)

Lautanauhaloimet kannattaa virittää pöydälle tällä tavoin. Kun loimi kulkee kirjapinon päältä, voi työskennellä kätevästi etuviistoon.

Lautanauhaloimeni kirtää alas pöydän jalkoihin. Se solmitaan alku, ja loppupäästään erillisellä nyörillä. Nyörin avulla loimen löysyyttä on helppo säädellä. Huolittelulautanauhat kudoin erittäin löysällä loimenkireydellä.


Neulakintaan pyöreä aloitus

18.2.2011

Otimme videolle neulakintaan aloitusta ruotsalaisittain eli pyöreäkärkisenä. Pyöreä aloitus on siitä kätevä, että sitä voi käyttää myös tasapäiseen aloitukseen -sien, että  kun ensimmäinen silmukka on muodostettu peukalolle, alkulenkki suljetaan alkulangasta vetämällä.

Tekemämme videot, oikeakätisille kolme osaa, vasenkätisille kaksi osaa, löytyvät osoitteesta:

http://www.katajahovi.org/SatuHovi/neulakinnasvideotSatuHovi.html

Tässä pyöreäpäinen neulakintaan alku.


Neulakinnassukan kantapää

11.2.2011

Pikku vinkki teille (ja meille…) jotka pähkäilevät neulakinnasukan kantapään kanssa. Tapojahan on useita, mutta ystäväni Krista näytti sukkansa ja kas, noin kätevää tapaa en olisi ikinä itse hoksannut käyttää… kuvassa siis ystäväni Kristan sukat, ei omani.

Kristan neulakinnassukan kantapää on tosi nerokas: ei erikseen ompelua, ja vain yksi kääntyminen.

Kristan sukan kantapää näyttää pohjasta tältä.

Kantapää tehdään tällä tavalla (tässä oma sukkani):

Kun on aika kantapään, tee lenkkejä tyhjään ilmaan, ja kun kantapään pituus on tehty, sitten käänny, ja jatka tekemäsi pötkön reunaa takaisin.

Kun olet kääntynyt, jatka sukan ompelua. Kierrä vast'edes ympyrää. Nilkan kohdalle tee kavennuskerros.

Kiitos vinkistä, Krista!


Viikinkien sadeviitta

11.2.2011

Kudon sadeviittaa, jota voi käyttää muinaispuvun kanssa. Sadeviitoista on säilynyt mainintoja Irlannista, ja arvellaan viikinkien tuoneen vaatteen sinne (Dunlevy: Dress in Ireland. 1989). Riitta Pylkkänen on löytänyt jonkinlaisen sadeasun käytöstä kirjallisia mainintoja Suomen keski- tai renessanssiajalta (Renessanssin puku Suomessa 1550-1620). Viittojen palasia on säilynyt muun muassa Islannista viikinkiajalta (Gudjonsson: A Note on Mediaeval Icalandic Shaggy Pile Weaving. CIETA 51-52, 1980 ja  Forn röggvarvefnadur. Arbok hins islenzka fornleifafelags 1962. Reykjavik 1962).

Sadeviitta oli ryijyn tapainen villasta valmistettu vaate, jonka nukka oli käsitelty jollakin tapaa sateenpitäväksi. Ajattelin itse kokeilla mehiläisvahaa. Silloin sateen pitäisi liukua viittaa pitkin kuin vesi hanhen selästä…  Viitta oli Dunlevyn mukaan   usein värillinen, ja koristettu esimerkiksi oman suvun väreillä tai tunnuksilla. Minä teen kyllä valkoisen – ehkä värjään sen myöhemmin.

Sadeviitta muistuttaa kyllä ryijyä, ja vaikkei tässä ryijysolmua käytetäkään, on kutominen aivan yhtä hidasta. Viitan nukka muodostuu lampaan villatapuleista, jotka kiedotaan loimilankojen ympäri tasaisin välein.

Käytin nukkaan  ahvenanmaalaisen lampaan villoja – ne ovat tarpeeksi pitkiä. Pitkiä  ahvenanmaanlampaan villoja voi tilata esimerkiksi Sikka Tanulta, jossa palvelu oli nopeaa ja villa hyvännäköistä.  Itä-Uudellamaalla Askolassa sijaitsee myös Riinan lampaat, jota ystäväni Krista suosittelee.  Tilalla on enimmäkseen suomenlampaita, joka on Suomen vanhimpia rotuja ahvenanmaanlampaan ja Kainuun harmaan lisäksi.  Villoja myydään tilalla, josta niitä voi käydä valitsemassa, vaikkei siitä ole mainintaa nettivuilla.

Villatapulit näkyvät nurjalla puolella pieninä pisteinä.

Koska halusin suomalaisen, Suomessa kudotun viitan, kudoin viitan kumpaankin reunaan putkihulpiot. Aion lisäksi  päätellä molemmat päädyt limityskuosisella huolittelulautanauhalla, jonka kuteina on viitan loimikimppuja.

Lue lisää projektista tulevasta Taito – lehden toukokuun numerosta!

Pinta on tosi kaunis, ja viitta on itse asiassa hyvin kevyt yllä.


Sininen päällikön viitta rautakaudelta / viikinkiajalta

23.1.2011

Suomen nuoremman rautakauden miestenhaudoissa on löydetty useita merkkejä sinisestä viitasta. Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander (mm. Euran esihistoria, Vammala 2000)  ja Jaana Riikonen (Mahtimiesten jäljillä – tiennäyttäjinä tekstiilit. Muinaisaja teadus 13. 2006) ovat ilmaisseet, että juuri tummansininen viitta on ollut viikinkiajalla ja sen jälkeenkin, vielä 1100-luvulla, merkki vallasta ja/tai vauraudesta. Vaikka tuolloin vaatetusmuoti oli jo mahdollisesti muuttunut (lue: alkanut eurooppalaistua), käyttivät vallan miehet (entä naiset?) edellisten sukupolvien käyttämää ja 1100-luvun miesten vaatetuksessa jo vanhanaikaisin pronssikierukoin koristeltua viittaa ainakin tärkeissä  juhlissa.

Sinisen viitan kutoi ensimmäiseksi Erja Valtonen (nyk. Erja Kaarina Helkiö) artesaanin lopputyönään (julkaisematon). Hänen kokeiluihinsa perustuen kudoin keväällä 2010 itsekin sinistä viikinkiajan viittaa, jo toista kertaa. Sen tein Pirtin kehräämön kampavillasta tex 90×2, kuten Erja. Erjan esikuvana käyttämän Luistarin kalmiston haudan 348 viitta oli kudottu raidalliseksi, ja silti se oli yksivärinen. Raidat tulevat esiin, kun viittaa katsoo tietyssä  valossa. Raidat muodostuvat kuteen neljän Z-suuntaan ja neljän S-suuntaan kehrätyn langan vuorottelusta.

Viitan leveydeksi tuli 110 ja pituutta tuli  valmiina 170 cm.  Alku- ja lopetusnauhat vieläkin työstä puuttuvat… Koska kudoin loimen vaakatasopuissa enkä pystypuissa, teen sekä alku- että lopetuslautanauhan jälkikäteen.  Ainoastaan leikatut nauhan kuteen päät kertovat asian jälkeenpäin, sillä pystypuissa kudottaessa loimi luodaan suoraan kudottavaan aloituslautanauhaan, eikä sen kuteena käytettäviä loimenpäitä tarvitse leikata.

Loimen tiedot (Maikki Kariston laskelmien mukaan):
lankaluku 788
tiheys 7 ja 14
pirta 35/2, putkihulpiot (kummassakin reunassa 16 lankaa) 35/4

Vielä tuon aikakauden vaatteessa oli tyypillistä putkihulpiot, jotkas tekivät kankaan reunan siistimmäksi ja vahvemmaksi käyttää. Putkihulpio tarkoittaa käytännössä kaksinkertaista reunaa palttinasidoksella. Joskus putkihulpioiden ajateltiin kudotun lautanauhojen avulla, mutta se osoittautui työlääksi. Tämän viitan putkihulpiot on kudottu  Hannele Köngäksen niisintäsuunnitelman mukaan. Se vaikuttaa järkevältä, ja on myös helposti sovellettavissa vaakatasopuihin.

Itse asiassa kudoin kaksi viittaa, joista toinen on nyt myytävänä.